Meillä on jatkuva kiire, me ollaan jatkuvasti menossa, kokoajan täytyisi olla jotain tekemistä tai oikeastaan kokoajan on jotain tekemistä. Joskus tuntuu, ettei aika millään tahtoisi mukamas riittää ihan pieneen hetkeen itsensä kanssa, että voisi vain pysähtyä ja olla vaan, yksin ja ihan hiljaa.
Voin itse tunnustaa sen, että joskus ihan ahdistaa, niin pahasti, että voisi vain hautautua jonnekin piiloon ja itkeä. Ei siksi, että olisi jotain suurta ja tähdellistä tapahtunut, vaan siksi, kun ei löydä aikaa pysähtyä ja käsitellä asioita, joita on sisäistänyt päivien lomassa. Ei ehdi analysoimaan saamaansa tietoa ja tulee vain sellainen ylitsevuotava hämmennys ja ahdistunut tunne. Ei olekaan itse enää niissä ohjaimissa, vaan se kiire on. Kiire ottaa yliotteen ja kaikki seinät kaatuu yhtäkkiä taas niskaan. Mikä siinä onkin, ettei ehdi tunnistamaan niitä ihan selviä, tuttuja merkkejä siitä, että hei, nyt mennään taas vähän liian nopeesti, liian paljon.
Tottahan se on. Meillä on tietyt aikataulut, joita täytyy noudattaa, niin työelämässä kuin jo koulussa, eihän sille mitään mahda. Työt ja hommat on saatava tehtyä, että pysytään aikataulussa, että päästään etenemään. Eikä se ole pahasta, eihän siitä nyt mitään tulisi, että otettaisiin sellai boheemisti nyt kaikki, ei sillä nyt mikään kiire ole-aate elämästä. Tämä toimii pienissä aikaväleissä, joissakin tilanteissa. Vaikkakin opiskelijana, syyllistyn juuri tähän, vähän liikaakin. Kyllähän se vaan on niin että jotkut asiat on hoidettava mahdollisimman nopeasti, siinä samalla mahdollisimman tehokkaasti ja yritä olla samalla vielä luova, innovatiivinen ja uraauurtava. Eihän tavoitteellisuus ole koskaan ollut pahasta.
Mutta se, mikä minulla tässä oli ajatuksena enemmänkin on se, että vaikka on tärkeää, että asiat hoituu ja kaikki rullaa helposti, että muistettaisiin se meidän oikeus ja tarve joskus vain pysähtyä, olla rauhassa ja hiljentyä. Kuunneltaisiin omaa jaksamista, omaa kehoa, jotkut haluaa kuunnella Jumalaa ja Hänen viestejään, jotkut ihan omaa sisintään. Kuuntele mitä haluat, mutta kuuntele oikeasti ja sitten toteuta seuraavat hetket sen mukaan mitä kuulet. Jos kehoitus on ottaa vähän rauhallisemmin, niin hidasta ja lepää vähän enemmän, jos tuntuu siltä, että kyllä vielä vähän jaksaisi, niin sitten touhuat sen oman jaksamisen mukaan, mutta silti muistat pysähtyä, ettei olla siellä burnout-tilassa myöhemmin.
Kiireen keskellä on tärkeää, että etsitään se ominainen tapa purkaa niitä stressejä ja ahdistuksia. Levätä, että sitten taas, kun on aika astua kiireen maailmaan uudestaan, niin tietää, että nyt jaksaa. Ja pitää huolen siitä, ettei se kiire sabotoi muita elämänosa-alueita. Ettei se syö ihmissuhteita, harrastuksia tai mitään, mikä on sulle tärkeää, koska ilman niitä tärkeitä osa-alueita, ihminen pian tuntee olonsa tyhjäksi ja yksinäiseksi, mitä en toivo kellekään.
Joten näin loppu sanoina, haluan toivottaa rauhaisia ja stressittömiä hetkiä ja sanoa sulle, joka luet tätä, että muista, että oot mahdottoman tärkeä ihminen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti