"Sinä oot kaunis, minä oon kaunis, me ollaan kaikki kauniita"

Heippatirallaa ihmiset! Tässä on vierähtänyt tovi viime kirjoittelusta ja rehellisesti sanottuna, en ole oikein löytänyt aikaa opintojen keskellä, vaikka ehkä olisi pitänyt. Mutta korjataan se tässä samantien! :)

Nyt ajattelin kirjoittaa omista fiiliksistä, jotka saivat alkunsa niinkin pienestä asiasta kuin koulukuvaus, joka loppujen lopuksi on aika monellekin omalla tavallaan iso asia. Vaikka itseä se puoliksi jo naurattaakin, mutta aina ei ole ollut niin. Tämä normaali asia, joka nyt monesti kuuluu johonkin kohtaan opiskelijan vuotta, saadaan muisto luokasta ja itsestä, että sitten voidaan joskus muistella, miltä sitä oikein silloin joskus näytettiinkään. Mutta tämä päivä ei ole kaikille ihan niin yksinkertainen, ei minulle itsellenikään. 

Itsellä se tunne tietysti juontaa juurensa paljon syvemmistä asioista kuin koulukuvasta. Eihän sitä loppujen lopuksi tarvitse kellekään näyttää, sen voi hyvin piilottaa laatikoihin itselleen, miten on omille kuvilleni usein käynyt. Mutta monesti toivoo, ettei asian tarvitsisi olla niin. Monesti sitä vain katsoo sitä omaa kuvaa, eikä löydä siitä oikein mitään hyvää, hiukset on tyhmästi, ai, kun ruma ilme, ihan tyhmät vaatteet, jne... Voi, kuinka loputon kierre se onkaan! Miten sitä saisikin sen ajatuskierteen pysymään poissa tai edes pitämään suunsa kiinni?

Monesti nuo ajatukset voi seurata meitä pitkällekin elämässä, pikkuhiljaa valtaamaan isompia, laajempia alueita meidän jokapäiväisessä elämässä. Lopuksi sitä vaan löytää kaikessa huonoja puolia ja asioita, jotka on muilla paljon paremmin. Näistä ajatuksista on vaikea päästä irti, tottakai jää herkästi kiinni näihin ajatuksiin, varsinkin jos ne ovat kulkeneet mukana pitkän matkan, believe me, tiedän sen. Toivon ja uskon kuitenkin, että meistä jokainen voi ja kykenee pääsemään näistä irti, vaikka ne vierailisivat luonamme välillä uudelleen, niin osaisimmekin potkia ne pihalle, ennen kuin ne ehtivät petaamaan sen vierassängyn luonamme.

Nyt mä haluankin kehua sua, ja kyllä, just sua, joka luet tätä. Sä olet ainutlaatuinen, sä olet uskomaton, kukaan ei ole niinkuin sä, Mä haluan uskoa, että jokaisessa, ihan jokaisessa meissä on jotain kaunista, jotain ihanaa ja jotain, mitä kukaan muu ei voi olla. Se, että me ollaan erilaisia on rikkaus ja tekee meistä kaikista ja meidän ympäristöstä kauniimpia! Joten ensi kerralla, kun on koulukuvaus, tai mikä tahansa, missä pitää olla vähän edustavampana, oli se sitten koulupäivä tai sitten juhlat, sen sijaan, että etsitään niitä asioita, mitkä näyttää meistä kamalalta tai rumalta, niin keskitytään siihen, että meissä jokaisessa on jotain taianomaista ja kaunista, kun vaan katsotaan vähän eri perspektiivistä! 

Toivottavasti teillä jokaisella on mahtava loppuviikko ja viikonloppu! Oot ihana ja ihmeellinen, oot mahtava ja kaikinpuolin tärkeä ja erityinen, muistathan sen <3

  

Unelmia kohti #2

Ajattelin jatkaa vielä unelmista, nyt kun aiheeseen päästiin. En ole koskaan ymmärtänyt miksi muilla on niin paljon sanottavaa meidän omista haaveista, miksi kaikilla on oma mielipiteensä siitä, mikä on oikeanlainen unelma. Miksi haaveiden täytyisi mahtua yhteen suureen laatikkoon?

Yleensä, kun jossakin kysytään unelmista, minulla on aina ollut tietynlainen ajatus siitä. Ja, kun sanon sen ääneen, kuulen usein, ettei unelmani ole "oikeanlainen", koska unelmani ei niinkään koske minua, yksi suurimmista haaveistani ei ole jotain mitä minä haluan itselleni, vaan sitä, että mitä minä voin antaa muille ja mitä voisin tehdä toisten hyväksi. Ymmärrän, että monille se voi vaikuttaa hassulta, ehkä jopa epäaidolta. Moni voi ajatella, että miksi unelmoida toisten puolesta, mutta se on ollut lähes aina päämääränä, jonka haluan saavuttaa jonain päivänä.

Minun unelmani on se, että pystyisin käytökseni avulla saada toiset tuntemaan itsensä tärkeiksi ja erityisiksi. Ymmärrän kyllä, että se     on varmasti vaikeaa, eikä varmastikaan täysin rationaalinen ajatus.
Mielestäni kuitenkin on tärkeää, että yritetään käytöksellämme pyrkiä toisten rakentamiseen hajottamisen sijaan. Minusta se kertoo meistä ihmisenä paljon, kuinka saamme toiset tuntemaan itsestään. Unelmani on vaikea, sillä jokainen meistä on kuitenkin inhimillinen, vaikeaahan se on aina ajatella, että miten saa toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Mutta en tarkoitakaan sellaista. Haluan kyetä pienien tekojeni avulla muistuttamaan muita heidän tärkeydestään, muistuttaa kuinka jokainen on ainutlaatuinen ja erityinen.

Mun haaveeni on, että kenenkään mun läheisen, kenenkään ihmisen, jonka kohtaan ei tarvitsisi kulkea ajatellen, ettei hän ole tärkeä, ettei kukaan välitä. Jos vain pystyisin olemaan siinä ja muistuttaa, että aina joku välittää, olisin onnistunut. Tiedän, etten pysty tekemään sitä jokaiselle ihmiselle maailmassa, tiedän, että haaveeni on utopinen, mutta jos kykenisin toteuttamaan unelmaani edes lähellä olevien ihmisten kanssa, tuntisin toteuttaneeni unelmaani edes vähän. Ja jo ajatus siitä, tekee minut onnelliseksi. Tiedän, että aina ei kykene siihen, otan huomioon, etten aina jaksa olla iloinen ja läsnä, mutta silti, haluan yrittää.

Joten, miksi halusin jakaa tämän? Koska halusin tänään myöskin samalla kertoa jokaiselle teistä, jotka luette tätä, kuinka tärkeitä te olette. Kukaan ei ole samanlainen, mikä on mielestäni todella hieno asia. Jokainen on ainutlaatuinen ja hyvä sellaisenaan kuin on, sinä riität juuri tuollaisena kuin olet! Joten toivottavasti sinulla on hyvä päivä ja muista, että olet erityinen.

Unelmia kohti~

Sillon, kun me ollaan lapsia, meillä on hulluakin hullumpia unelmia. Joskus suuren suuria, joskus pienen pieniä, salattuja ja toisille kerrottuja. Joskus ne jäävät lapsuuteen ja joskus ne seuraavat meitä pitkälle elämässä ja niiden toteuttamisen tarve hellittää vasta, kun ne on kokeiltu tai kasvattavat paloaan. Joskus me löydetään meidän unelmat silloin, kun me jo eletään sitä unelmaa.

Mun oma unelma on seurannut mua lapsesta asti. Siellä se aina taustalla oli, vaikka yritti kerätä uusia unelmia ympärille. Ja kyllähän niitä kerääntyi, mutta mikään ei koskaan tuntunut yhtä hyvältä kuin lapsuuden unelma. Se viaton, kaunis ajatus, jonka merkitys muuttui vanhetessa. Samalla unelma alkoi tuntua kokoajan kaukaisemmalta, mahdottomammalta ja minulle epäsopivalta. Vaikka sen hautasi ja kuoppasi monta kertaa, se nosti päätään aina uudelleen, vaikka uudet unelmat ja haaveet alkoivat rakentua.

Lopulta päätin tehdä tälle unelmalle jotain, tilaisuus tipahti silmien eteen, eikä sitä voinut enää kierrellä ja kaarrella, oli mentävä suoraan kohti. Pelko oli suuri, monesti teki mieli vaan lyödä jarrut pohjaan, varsinkin kun piti mennä sitten täydellisesti tai ei ollenkaan. Ja eihän se täydellisesti mennyt, mutta oman pelkonsa ylittämisen tahto oli suurempi pelkoa. Joten siinä sitä sitten otettiin askel kohti itsensä ylittämistä.

Ja kun homma oli tehty, romahdin vain ja itkin. Siitäkö, ettei se ollut täydellinen? Vai koska tuli tyhjä olo? Ei, itkin siksi, koska en olisi voinut olla ylpeämpi itsestäni. Vein unelmani toteuttamisen niin ekstraksi kuin voisi, vaikka olisi voinut aloittaa pienestä, mä heitin kierroksia enemmän. Miksi? Jotta se itsensä ylittäminen tulisi suurella tavalla, jolloin kaikki muu voisi ehkä tuntua helpommalta. Go big or go home, ajattelin, nyt sitten kerrankin heitetään kunnolla vettä myllyyn.

Sitten odotettiin tuloksia yritykselle. Siinä ajassa ehti tuntea tunteita katumuksesta ylpeyteen, itsekriittisyydestä armolliseen ajatteluun. Ja, kun vastaus tuli ja selvisi, että ei yritys poikinut mitään, pettymyksen tunteen voitti helpotus. Tottakai se harmitti, mutta ei mun päämääräni ollutkaan onnistua välttämättä, vaan se, että tekisin jotain, mitä en koskaan olisi uskonut pystyväni tekemään ja mä tein sen.

Sen jälkeen on tullut enemmän tilaa myös uusille haaveille ja unelmille. Tullut uskallusta ajatella, että ehkä sittenkin musta tulee vielä jotain, että ehkä sittenkin mä vielä onnistun ja teen jotain uskomatonta, josta aikaisemmin oon vain haaveillut. Ehkä joskus lähdetään metsästämään lapsuuden haavekuvia, ehkä ei, mutta nyt mä tiedän, että mä voin yrittää kurkottaa mun unelmiin ja ehkä vielä jonain päivänä yltämään sinne. Ja, että se, kun sanon aina kaikille, että sä voit olla mitä vaan, että ehkä se voi nyt vihdoin koskea myöskin mua.

Sinä olet..#3

Nyt, kun olen saanut kupillisen kahvia tähän aamuun, niin voisi taas kirjoittaa yhden tekstin.. Mutta ensimmäiseksi, hyvää huomenta ja toivottavasti sulla tulee olemaan mahtava päivä!

Sinä olet tarpeeksi. Sinä riität juuri tuollaisena, kun olet. Tämä ajatus on sellainen, mikä on välillä itsekin vaikea sisäistää ja ymmärtää. Sun ei tarvitse muuttaa itseäsi millään tavalla, sä oot ainutlaatuinen ja ihana just noin. Sulla on vapaus muuttaa itseäsi, jos haluat, mutta ethän tee sitä muiden takia. Sillä sä oikeasti riität just tuollaisena!





Sen mä myönnän, että meissä löytyy aina kehittämisen varaa, me ollaan ihmisiä ja sitä kautta inhimillisä. Mutta se, että yritettäisiin muuttua, koska halutaan olla täydellisiä.. Se ei vain onnistu, sillä vaikka me kuinka yritettäisiin, ei meistä tule täydellisiä, se on mahdotonta. Mutta me voidaan olla täydellisen epätäydellisiä, täydellisesti se, mitä me itse ollaan, ihania ihmisiä, jotka ovat vähän hiomista tarvitsevia, mutta kuitenkin tarpeeksi. Meidän ei tarvitse yrittää olla sellaisia, kun mediassa yritetään väittää, koska se mitä sä olet, on kaunista ja ihmeellistä. Aina me voidaan kehittää itseämme, mutta sen täytyy lähteä siitä, että me halutaan sitä. Me voidaan liikkua enemmän ollaksemme terveempiä, voidaan opiskella ymmärtääksemme enemmän, leikata hiukset näyttääksemme erilaisilta, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tottakai voimme tehdä näin, mutta tehdään se itsemme takia, ei sen takia, koska muut haluavat meidän tekevän niin. ¨Me voidaan kehittää meidän käytöstämme, että olisimme kiltempiä toisille, mutta kaiken on lähdettävä meistä itsestämme ja prosessin aikana on muistettava, että se muutos ei tee meistä yhtään sen arvokkaampia kuin ennenkään, se voi tehdä meistä paremman version itsestämme, mutta riittämisen määrä ja arvokkuuden määrä pysyy samana, oot aina arvokas ja sä riität kyllä omana itsenäsi.




Jokaisella meistä varmasti on kokemuksia, asioita, joiden tapahtumisen yhteydessä tai sen jälkeen on pohtinut omaa riittämistään. Jokaisella varmasti on ollut sellainen tunne, että koska tein näin, ajattelin näin, jne, en ole tarpeeksi. Voin itse myöntää, että asiat joita olen käynyt läpi ovat saaneet minut välillä ajattelemaan ja kyseenalaistamaan sitä, että riitänkö sittenkään. Joskus tuntuu siltä, että pitäisi aina suorittaa, ennen kuin riittää muille ja itselleen. Mutta sen ei kuitenkaan pitäisi mennä näin. Kyllä, on tiettyjä asioita, jotka pitää suorittaa, on säädöksiä ja sääntöjä, joita noudattaa, mutta mikään niistä ei määrittele sun arvoasi! Jokainen meistä on tarpeeksi omana itsenään, siihen ei saa vaikuttaa älykkyys, taloudellisuus, terveys, mikään! Jokainen ihmisen tulisi olla samalla viivalla kaikkien muiden kanssa. Lokerointi ja kaikenlainen arvostelu saa sen vaikuttamaan siltä, että tiettyyn lokeroon kuuluvat olisivat mukamas jotenkin enemmän arvokkaampia kuin muut, mikä ei pidä paikkaansa. Vaikka et kuuluisi samaan lokeroon kuin muut, oot silti tarpeeksi. Koska kukaan ei voi olla niinkuin sinä. Kukaan ei voi korvata sua. Jos joku kehtaa väittää, ettet ole tarpeeksi heille, niin anna heidän kuvitella niin. Sillä aina löytyy joku, jolle olet enemmän kuin tarpeeksi, oot kaikki mitä se ihminen on etsinyt, oot maailman paras heille.

Joten päätän tän tekstin siihen, että haluan vielä sanoa, kuinka ihmeellinen ja ainutlaatuinen sä olet. Oot mahtava ja oikeasti tarpeeksi sellaisena kuin olet.

#2 sinä olet...

Vahva. Vaikka susta joskus saattaa tuntua, että et pysty mihinkään, ettet jaksa enää, niin sä oot silti mielettömän vahva, Miksi? Sillä se, että kykenee myöntämään oman väsymyksensä, oman voimattomuutensa, vaatii suurta vahvuutta.

Yleinen stereotypia vahvuudesta on se, että jaksaa kaiken, aina pystymässä ja tekemässä. Yleensä vielä lisäksi onnistumassa, koska on vahva. Sekin on vahvuutta, mutta se on niin paljon enemmän, niin paljon laajempi adjektiivi, jolla voidaan rakentaa ihmistä, mutta myös väärinkäytettynä rikottaa. Sun ei tarvitse aina jaksaa, ei se tee susta heikkoa, sun ei tarvitse aina pystyä, et oo yhtään sen huonompi silloin. Oot silloin vahva, et sillä yleisellä stereotyyppisellä tavalla, vaan sillä tavalla, että uskallat aidosti näyttää sen, miltä susta tuntuu. Se, että uskaltaa näyttää ettei aina ole"täydellinen",
että oikeasti näyttää omaa inhimillisyyttään on vahvuutta ja kaunista.

Tiedän, että moni saattaa kaihtaa sanaa vahva, mutta minun mielestäni sitä pitää ruveta käyttämään enemmän. Käyttää sitä kuvaamaan ihmisiä, jotka jaksaa herätä uuteen aamuun, jotka jaksaa nousta ylös aamulla, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Kuvaamaan niitä, jotka ovat kulkeneet läpi vaikeiden polkujen ja jaksavat silti edelleen hymyillä, niitä, joita on kohdeltu väärin, mutta he jaksavat silti kohdella muita hyvin. Kuvailemaan niitä, jotka jaksavat olla oma itsensä, vaikka niin paljon tuputetaan muotteja ja ollaan kertomassa millainen kenenkin pitäisi olla, pukeutuvat miten haluavat, vaikka jatkuvasti sanotaan, millä tavalla pitäisi pukeutua. Niitä, jotka jäivät sänkyyn makaamaan, vaikka piti nousta, mutta yrittävät uudelleen seuraavana päivänä. Voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Mielestäni jokainen ihminen on omalla tavallaan vahva, meillä jokaisella on meidän omat mäet, joita kiivetä, omat esteet, jotka pitää ylittää ja se, että me kohtaamme ne, on vahvuutta. Vaikka joskus kaatuisimme matkalla, emmekä pääsisi ensimmäisellä yrityksellä ylös, mutta yritämme uudestaan, on vahvuutta. Sinä olet vahva. Sinä olet selvinnyt tänne asti, aina se ei ole ollut helppoa, en voi kuvitellakaan millaista sinun matkallasi on ollut, voin vain ihailla sitä, että olet siinä. Sillä se, että olet siinä kertoo minulle siitä, että olet selvinnyt siitä mitä edessäsi on ollut, olet kulkenut pitkän matkan ja olet siinä nyt.

Millainen tahansa sun päiväsi on ollut tänään, oli se vaikea, inhottava, ihana tai hauska, haluan, että taputat itseäsi olalle. Sä selvisit tästä päivästä, sä olet taas askeleen lähempänä huomista. Tiedän, että tämä teksti käsittelee adjektiivia, jota jotkut välttelevät, tiedän, että on myös monia, jotka eivät jaksaneet. Se ei tee heistä heikkoja, he ovat vahvoja. Kuten sanoin, minusta jokainen on omalla tavallaan vahva ja ihailen jokaista, joka jaksaa, joka pystyy sanomaan, ettei jaksa, jokaista joka hymyilee muille vaikka siltä ei tuntuisi, jokaista joka aidosti hymyilee, jokaista joka itkee muiden nähden... Ihailen just sua, koska oot sinä, eikä kukaan ole samalla tavalla vahva kuin sinä, koska kenenkään kokemuksia ei voi verrata toisiinsa.

Kiitos siitä, että oot siinä, kiitos, että olet juuri sinä.

Minä olen..

Tällä kertaa, halusin kirjoittaa ehkäpä yhden henkilökohtaisemmista teksteistä tähän mennessä.. Haluan raottaa ovea, joka ehkä kertoo enemmän, miksi puhun niin paljon omanarvontunteesta ja siitä, kuinka jokainen on kaunis..

Tapaa minut tai oikeastaan ajatukseni, noin 3 vuotta takaperin: "Mitä väliä sinulla on?" "Luuletko, että jotakuta muka kiinnostaa?" "Susta ei oo mihinkään" "Kuka muka tuollaista rakastaisi/kuka tuollaisesta muka välittäisi?"... Nämä kaikki olivat takaraivossa kokoajan, vaikka pyrin vakuuttamaan muille ja itselleni, että kaikki oli hyvin, ja niin olikin. Mutta näkemykseni itsestäni ei ollut. Olen niin pitkään kuin muistan, ajatellut näin itsestäni. Verrannut itseäni muihin, asettanut riman liian korkealle, koska muutkin pystyivät, minunkin pitäisi. Halusin olla tietynlainen, enkä arvostanut sitä potentiaalia, mitä minustakin löytyi.

Nämä ajatukset sun muut kasvoivat vahvaksi oaaksi identiteettiäni. Kun esittelin itseni muille, kun aloin tutustua muihin, toin esille sen, että olin se tyttö, kuka ei uskonut itseensä, kenellä ei ollut oikein omia mielipiteitä, oli muiden naurattaja, tämmöinen, ei mitenkään spesiaali tapaus. Tein kaikkeni, että mielyttäisin muita, hieno piirre kohtuudella, tässä mittakaavassa, aivan liika. Mutta ajattelin, että jos en ole kokoajan mieliksi, en enää saisi sitä välittämistä ja rakkautta.

Matkan aikana, kadotin itseni. En osannut enää oikein millään tavalla kertoa millainen olin, kun muilla alkoi palat loksahtelemaan palapelissään pikkuhiljaa sopiviin kohtiin, oli minulta vielä osa paloista hukassa. Olin itseni, mutta kuitenkaan en ollut täysin varma, kuka lopulta olinkaan. Oliko tämä täysin minä, vai oliko sittenkin osa siitä vain niitä paloja, joita muut halusivat olevan osa minua?

Nykyisin, olen paljon varmempi, vaikka työtä on vielä paljon. Aloitin matkan löytääkseni vielä lisää paloja minun omaan kuvaani. Tutkimaan perinpohjaisesti sitä, kuka oikein olenkaan ja mitä minusta vielä tulee. Kyllä, sorrun edelleen välillä samoihin vanhoihin muotteihin, onhan se kuitenkin kaikkista tutuinta ja turvallisinta, mutta nousen aina uudelleen yrittämään. En enää halua valmiiseen muottiin, vaan haluan etsiä oman paikkani, ilman ympäristön säätelyjä ja linjauksia.

En tarkoita tekstilläni sitä, että olisin ollut muille epäaito, olin silloin varma, että se oli oikea tapa toimia ja olla muiden kanssa. Lähelläni on monia, jotka ovat kulkeneet läpi matkan ja rohkaisseet vaikeiden aikojen läpi ja kuinka kiitollinen heistä olenkaan♡ Sillä he ovat niitä harvoja, jotka ovat nähneet pintaa syvemmälle.

Halusin kirjoittaa tämän, koska toivon, että voisit luottaa itseesi enemmän. Tiedän, kuinka turhauttavaa on heittää hukkaan aikaa siksi, kun ei luota itseensä. Toivon, että näkisit kuinka arvokas olet, kuinka kaunis/komea olet, vaikket osuisikaan ympäristön antamiin odotuksiin ja muotteihin. Olet hyvä juuri tuollaisena, olet ainutlaatuinen, kukaan ei ole niinkuin sinä! ♡

Sinä olet...

Heipsan! Oon pitänyt mun blogia jonkun aikaa hiljaisuudessa, sillä on ollut paljon menoa ja meininkiä uuden koulun ja muun kanssa, enkä ole saanut mitään kirjoitettua. Mutta nyt ajattelin aloittaa tällaisen "Sinä olet.." jutun, jossa joka kerta pyrin ottamaan yhden adjektiivin, joka kuvastaa sitä ominaisuutta/asiaa sussa tai sinusta, jota haluan korostaa, jotain mikä on tosi tärkeää, että muistat. Toivon todella, että tämän avulla voisin edes vähäsen piristää sun päivääs! <3 Eiköhän aloiteta ^.^

Sinä olet arvokas. Tämä on sellainen asia, josta halusin aloittaa, koska tää on myös asia, jonka kanssa teen itsekin paljon töitä. Meidän elämissä on monia sattumia ja tapahtumia, sanoja ja tekoja, jotka saattaa murentaa meidän omanarvontuntoa, asioita jotka saa meidät uskomaan, että meillä ei ole väliä, ajattelemaan, ettei meillä ole oikeutta ajatella/tuntea/toimia tietyllä tavalla, koska olemme oma itsemme. Ne ajatukset ovat pelottavan voimakkaita, ne saavat hirvittävän nopeasti meissä valtaa ja kun ne ovat olleet sisällämme tarpeeksi kauan, on se uuvuttavan vaikea ja pitkä tie ruveta poistamaan näitä ajatus malleja itsestämme.. Se tekee kipeää, kun jokin/joku ottaa valtaa itselleen niin paljon, valtaa, joka ei koskaan ole sille/hänelle kuulunut, sillä kellään eikä millään ei ole oikeutta lähteä määrittelemään meidän arvokkuuttamme! Ei missään nimessä!

Mä tiedän, että tämä on sellainen asia, joka vie aikaa, tämä ei korjaannu yhden yön aikana, believe me, I know. Mutta toivon, että tämä mitä aion nyt kirjoittaa voisi edes antaa pientä apua, pientä toivoa tulevasta, uskon siihen, että asiat voi muuttua paremmaksi ja, että on mahdollista muuttaa asiat.

Sinä olet arvokas. Kukaan ei voi olla niinkuin sinä, sulla on merkitystä, sä et ole täällä turhaan. Mä olen oikeasti vakuuttunut siitä, että kaikelle on tarkoitus, kaikki tapahtuu syystä ja sä olet täällä, koska sulle on tarkoitus. Oon itsekin tarponut sen polun, kun tuntuu siltä, että oma olemassaolo tuntuu täysin turhalta ja merkityksettömältä, ja siksi haluankin sanoa, että se ei pidä paikkaansa! Sulla on tarkoitus, koska olet arvokas! Sä olet tärkeä, ihana ja upea. Mä tiedän ja ymmärrän, että tää ei ole oikeasti mitenkään mustavalkoinen juttu, mutta haluan silti sanoa tän niin monta kertaa kuin pystyn, Sä olet tärkeä ja arvokas! Koska tällaista asiaa ei voi sanoa liian paljon, päinvastoin, tätä sanotaan ja kerrotaan aivan liian harvoin! Kuinka paljon me pystyttäisiinkään muuttamaan, jos ei olisi niin vähäistä kehuminen ja toisen arvostaminen..

Tiedän toistavani itseäni paljon tässä kirjoituksessa, anteeksi, jos se häiritsee, tämä teksti ja idea lähti impulsiivisesti suunnittelusta suoraan toimintaan.. Toivon, että tästä sai edes jotain hyvää, toivon, että sain edes pienen hymyn huulillesi tai pienen piristyksen annettua päivääsi. Tiedän, ettei sanoillani ole välttämättä sinulle painoarvoa, mutta toivon todella, että uskoisit kaiken mitä sanoin, sillä olet arvokas, sinulla on merkitystä ja sinulla on väliä!