Minä olen..

Tällä kertaa, halusin kirjoittaa ehkäpä yhden henkilökohtaisemmista teksteistä tähän mennessä.. Haluan raottaa ovea, joka ehkä kertoo enemmän, miksi puhun niin paljon omanarvontunteesta ja siitä, kuinka jokainen on kaunis..

Tapaa minut tai oikeastaan ajatukseni, noin 3 vuotta takaperin: "Mitä väliä sinulla on?" "Luuletko, että jotakuta muka kiinnostaa?" "Susta ei oo mihinkään" "Kuka muka tuollaista rakastaisi/kuka tuollaisesta muka välittäisi?"... Nämä kaikki olivat takaraivossa kokoajan, vaikka pyrin vakuuttamaan muille ja itselleni, että kaikki oli hyvin, ja niin olikin. Mutta näkemykseni itsestäni ei ollut. Olen niin pitkään kuin muistan, ajatellut näin itsestäni. Verrannut itseäni muihin, asettanut riman liian korkealle, koska muutkin pystyivät, minunkin pitäisi. Halusin olla tietynlainen, enkä arvostanut sitä potentiaalia, mitä minustakin löytyi.

Nämä ajatukset sun muut kasvoivat vahvaksi oaaksi identiteettiäni. Kun esittelin itseni muille, kun aloin tutustua muihin, toin esille sen, että olin se tyttö, kuka ei uskonut itseensä, kenellä ei ollut oikein omia mielipiteitä, oli muiden naurattaja, tämmöinen, ei mitenkään spesiaali tapaus. Tein kaikkeni, että mielyttäisin muita, hieno piirre kohtuudella, tässä mittakaavassa, aivan liika. Mutta ajattelin, että jos en ole kokoajan mieliksi, en enää saisi sitä välittämistä ja rakkautta.

Matkan aikana, kadotin itseni. En osannut enää oikein millään tavalla kertoa millainen olin, kun muilla alkoi palat loksahtelemaan palapelissään pikkuhiljaa sopiviin kohtiin, oli minulta vielä osa paloista hukassa. Olin itseni, mutta kuitenkaan en ollut täysin varma, kuka lopulta olinkaan. Oliko tämä täysin minä, vai oliko sittenkin osa siitä vain niitä paloja, joita muut halusivat olevan osa minua?

Nykyisin, olen paljon varmempi, vaikka työtä on vielä paljon. Aloitin matkan löytääkseni vielä lisää paloja minun omaan kuvaani. Tutkimaan perinpohjaisesti sitä, kuka oikein olenkaan ja mitä minusta vielä tulee. Kyllä, sorrun edelleen välillä samoihin vanhoihin muotteihin, onhan se kuitenkin kaikkista tutuinta ja turvallisinta, mutta nousen aina uudelleen yrittämään. En enää halua valmiiseen muottiin, vaan haluan etsiä oman paikkani, ilman ympäristön säätelyjä ja linjauksia.

En tarkoita tekstilläni sitä, että olisin ollut muille epäaito, olin silloin varma, että se oli oikea tapa toimia ja olla muiden kanssa. Lähelläni on monia, jotka ovat kulkeneet läpi matkan ja rohkaisseet vaikeiden aikojen läpi ja kuinka kiitollinen heistä olenkaan♡ Sillä he ovat niitä harvoja, jotka ovat nähneet pintaa syvemmälle.

Halusin kirjoittaa tämän, koska toivon, että voisit luottaa itseesi enemmän. Tiedän, kuinka turhauttavaa on heittää hukkaan aikaa siksi, kun ei luota itseensä. Toivon, että näkisit kuinka arvokas olet, kuinka kaunis/komea olet, vaikket osuisikaan ympäristön antamiin odotuksiin ja muotteihin. Olet hyvä juuri tuollaisena, olet ainutlaatuinen, kukaan ei ole niinkuin sinä! ♡